TARINAMME

Sora-ääniä on naapurihäiriöstä kärsiviä auttamaan perustettu YouTube-kanava. Tuemme heikkoja taistelemaan oikeuksistaan. Samalla tuomme tapahtuneet vääryydet julkisuuteen.

Kanava syntyi yhden ihmisen murtuessa rikollisten naapurien ja heidän poliitikkoystäviensä terrorin alla. Menetettyään terveytensä ja kaikki ihmisoikeutensa, hän päätti alkaa viimeiseen vastaiskuun pelastuakseen kuolemalta. Viimeinen oljenkorsi muuttui koko ajan, kun se sai julkisuutta. Siitä on tullut taho, joka kulkee henkilökohtaisesti kärsijöiden rinnalla auttaen heitä puolustautumaan. Samalla kanava iskee kaikella voimallaan rikoksia vastaan. Tämä tapahtuu ennen kaikkea tuomalla rikoksia yksityiskohtaisesti julkisuuteen.

Sora-ääniä
Sora-ääniä

YHDESSÄ VOIMME MUUTTAA MAAILMAA